Home Liiketoiminnan kehittäminen Hyvä hallitus

Hyvä hallitus on suuri voimavara

Hallituksen päätehtävät ovat strategian ohjaaminen ja erilaiset valvontatehtävät. Hallituksella tulisi olla aktiivinen rooli yrityksen strategian suuntaamisessa. Erityisesti on ohjattava strategia omistajien tahtotilan mukaisesti ja huolehdittava siitä, että omistajien riskinottoa ei strategiassa ylitetä. Lisäksi hallituksen päätehtäviin kuuluu sekä talouden valvonta että riskien hallinta. Strategiatyöskentely onkin hallituksen todellinen päätehtävä, siihen tulisi hallituksen työskentelyssä kuluttaa ylivoimaisesti suurin osa ajasta.

Hyvä hallitus varmistaa yrityksen kehittymisen sovitulla tavalla ja aktiivisella strategiaohjauksella varmistaa yrityksen kasvun ja lisäarvon tuottamisen omistajille. Hyvä hallitus on yksi yrityksen menestystekijöistä. Hallitus ei kuitenkaan johda yritystä. Sen tekee toimitusjohtaja.

Monissa pk-yrityksissä hallituksen muodostamisen sudenkuoppia ovat esim. hallituksen yksipuolinen osaaminen, pinnallinen paneutuminen strategiaan ja sen ohjaamisen. Liiallinen ajan kuluttaminen erilaisiin rutiiniasioihin, satunnaiset kokousajat jolloin usein "sammutellaan tulipaloja". Hallituksen ja johdon roolien hämärtymien puolestaan johtaa usein ristiriitaisuuksiin tehtävien hoidossa ja antaa sekavan kuvan yrityksen toiminnasta sekä henkilöstölle että asiakkaille.

Hallituksen osaaminen

Yrityksen kehityksen eri vaiheet edellyttävät erilaista osaamista hallituksessa. Tästä syystä hallituksen osaamisen kokoonpanoa tulisi muuttaa yrityksen muutuessa. Esimerkiksi yritystoiminnan alkuvaiheessa yrityksen hallitukselta vaaditaan erilaisten rahoitusvaihtoehtojen ja talouden suunnittelun vankkaa osaamista sekä yrityksen liiketoiminnan strategian suunnittelun ja täytäntöönpanon kokemusta. Lisäksi luonnollisesti erittäin tärkeä on tässä vaiheessa myynnin ja markkinoinnin vahva osaaminen.

Kun yritys tulee kasvuvaiheeseen osaamisen tarpeet muuttuvat edelleen. Hallituksen kokoonpanon tulee muuttua yrityksen muutosten mukana. Hyvä hallitus kykenee jatkuvasti muuttumaan ja uudistamaan yritystä kasvun saavuttamiseksi. Enenevässä määrin yrityksen täydentävät hallituksen osaamista ulkopuolisilla asiantuntijoilla.